Pages

perjantai 31. tammikuuta 2014

Tammikuun tavoitteet - katsaus

1. Lisätöitä ja -tuloja 350€ arvosta.
Tammikuu kerrytti lisätuloja 420,40€ verran nettona. Tuohon määrään tein melkein kaikkina täysin vapaina päivinä hommia, myös pienempiä juttuja parina päivänä. Tavoite ylittyi mikä on mahtava asia, etenkin kun en panostanut töiden tekemiseen tai erityisesti toivonut että vapaat täyttyisivät palkallisella tekemisellä. Näitä rahoja tipahtelee myöhemmin tilille.
Älä Osta Mitään x 10

2. Vähintään kymmenen kulutusvapaata päivää.
Tämä oli vaikea! Todella vaikea! Puolen kuun vaiheilla ajattelin että epäonnistun surkeasti näinkin yksinkertaisessa asiassa. Aina tuntui olevan jotakin jota puuttuu; täytyy tankata, täytyy hakea aamukahvit seuraavalle päivälle, täytyy ostaa tupakkaa jne.
Sain järkeistettyä loppukuuta kohden toimintaani ja tänään "keräsin" viimeisen kulutusvapaan päiväni. Kuukauden lopputulos? Täysi kymppi!


3. Aiemmin tehdyn lisätyön palkat ohjaan johonkin muuhun kuin arkikulutukseen.
Joulukuun tienestejä saapui erissä pitkin kuukautta. Mikään ei mennyt arkikulutukseen, mutta Helsingin reissulla käytin osan pieneen ekstraan itselle ja lapselle. Viimeisimmät eurot tulivat tänään. Raha on ohjautunut sekä velanmaksuun että säästöihin.


Olin onnistunut asettamaan tavoitteet sopiviksi. Tavoitin ne.
Huomenna illalla, varsinaisen työn ja lisätyön jälkeen kun pääsen koneelle, laitan ensimmäisen teemapostauksen tulemaan. Sopivasti aiheena onkin sitten lisätulot.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Teknistä tukea vailla

Mahtaako lukijoista kukaan olla tekniikan ammattilainen? Osaisiko kukaan sanoa onko mahdollista siirtää yhden blogin sisältö toiseen blogiin? Bloggerista bloggeriin. Jos tuo säästöpossun puoli siirtyisi tänne. En tarkoita nyt copy-pastella teksti kerrallaan siirtämistä vaan niin, että tekstit tulisivat päivämäärien mukaan sellaisenaan. Jos on monimutkaista niin sitten saa olla.
Laitoin juuri tällä hetkellä muuten säästöpuolelle päivityksen kolikkopurkin tilanteesta.

Nordnetin Nokiakoodeja on vielä kolme kappaletta jäljellä eli jos joku haluaa niin ota yhteyttä. Tässä on pari päivää jäljellä rekisteröitymiseen. Voin antaa koodin vaikka et olisikaan varma tuletko tekemään osake- tai rahastokauppaa. Jos rekisteröidyt niin on vielä helmikuu aikaa pohtia asiaa.

Ennen helmikuun teemajuttujen alkua laitan vielä tammikuun tavoitteiden katsauksen.

Kolikkopurkki tänään


Kolikkopurkki ei ole pariin viikkoon saanut ruokaa kovinkaan paljon. Joulukuussa ja vuodenvaihteen tienoilla sinne sukelsi yllättävän paljon kolikoita. Joitain satunnaisia kakkosia purkissa on, pääsääntöisesti ne olen kuitenkin kukkaroon jättänyt. Euron kolikot helpommin tuonne sujahtavat, ja pienemmät rahat kaikki.

Painoa purnukalle on kertynyt yllättävän paljon. Raha painaa.
Kokonaissaldo tänään on hurjat.....


!
!
!

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Helmikuu blogin tekee

Mikä tekee blogista blogin? Varmaankin ainakin tiivis postaaminen. Arvatkaa mitä? Helmikuulla luvassa on entistä intensiivisempi tahti!



Helmikuussa VelatOn suoltaa yhden jutun ulos joka päivä. Tekstejä on kirjoitettu etukäteen, pikkuhiljaa jo loppusyksystä lähtien. Jossain vaiheessa nimittäin huomasin että henkilökohtaiseen talouteen liittyvät ajatusprosessini lähtivät niin monille raiteille, että tuntui helpommalta jäsentää niitä kirjoittamalla raakatekstejä blogin luonnosteksteihin. Osa näistä muistiin kirjoitetuista ajatuksista on ollut melkein valmis postaus, joissain on ollut pari ranskalaista viivaa ja joistakin olen kirjoittanut vain otsikon, ainoastaan että en unohtaisi ottaa asiaa jossain vaiheessa tarkempaan käsittelyyn.

Kuukauden aikana avataan rahaan ja talouteen liittyviä asioita teemoittain. Lähtökohtana kaikissa on kuitenkin henkilökohtainen talous. Jokaista viikonpäivää kohden on yksi alateema, joista jokaista tulee neljä kappaletta. Helmikuu on siitä näppärä kalenterikuukausi että jokainen viikonpäivä esiintyy tasan yhtä monta kertaa.
Kun tämä ajatus alunperin tuli mieleeni, ajattelin ottaa sen haasteena vastaan. Koska olen oppinut nauttimaan kirjoittamisesta, haluan tehdä sitä paremmin. Voidakseen kirjoittaa paremmin, täytyy kirjoittaa paljon. Tiedostan että monesti kirjoitan nopeasti tuotoksen jonka julkaisen, ja jälki näkyy. Jälkeenpäin saa sitten korjailla typoja ja/tai asettelua. Usein en ole muuttanut mitään vaikka olen huomannut jälkikäteen kuinka typerästi kirjoitin.

En usko että kukaan lukija löytäisi itselleen jokaisesta tekstistä suurta ja mullistavaa, mutta ehkä "pieniä suuria" asioita. Jokainen lukija ei kuitenkaan ole aihepiirin blogin kirjoittaja ja siten itsestäänselvä asiakin voi toimia silmät avaavana tekijänä oman taloudenpitonsa järjestämisen aloittamiseksi.
Voit seurata tietyn teeman kirjoituksia seuraavina päivinä:

Maanantaisin esittelen Viikon Linkkivinkin. Haluan esitellä mielenkiintoisia sivuja, joista ehkä jokainen meistä voi saada uutta ajateltavaa. Olen yrittänyt saada haravoitua laajasta kentästä niitä ehkä vähän omalaatuisempia sivuja.

Tiistaisin aiheena on Sää($)täminen. Säästäminen voi monta kertaa tuntua pelkältä säätämiseltä, kun talletustilin saldo siirretään ennen palkkapäivää käyttötilille ja sitä rataa. Miksi säästää, miten säästää ja minne säästää.


Keskiviikkoisin tulee postaus aiheesta Velka ja Minä. Tuon esiin omaa tarinaani ja kerron enemmän siitä kuka on Veli, miksi olen Velkainen jonka tahtotila on olla Velaton. Tämä päivä on omistettu omalle näkökulmalleni ja mielipiteilleni henkilökohtaisesta taloudesta ja velkaisena olemisesta.

Torstaisin mietitään Mihin Kulutamme?. Minne kaikkialle voimmekaan hukata rahaa, vaikka yritämme pitää siitä kiinni viimeisin voimin? Tuttujen ja vähemmän tunnettujen rahareikien tilkitsemistä.

Perjantaisin saamme lisää näköalaa aihepiiriin kun blogissa julkaistaan Vierailijapostaus. Ystävälliset ja huikeat kanssabloggarini ovat kirjoittaneet vapaavalintaisen artikkelin aihepiiristä! Luvassa neljä loistavaa juttua!

Lauantaisin etsitään Lisätuloja. Kerron omista lisätulon lähteistäni sekä esittelen mielenkiintoisia, ja toimivaksi osoittautuneita keinoja saalistaa lisää kassavirtaa velkojen peittoamiseen. 

Sunnuntaisin otetaan vähän rennommin ja pyritään etsimään Hyvä olo, parempi mieli. Velka on yksi suuri stressitekijä ihmisen elämässä, mutta niin voi olla myös 100km/h etenevä velattomuuteen pyrkijä itsessäänkin. Voiko taloudelliseen hyvinvointiin pyrkiä ei-taloudellisia pyrkimyksiä sisältävällä toiminnalla? Voi, ja tätä haluan teille jakaa.

Alussa kysyin, mikä tekee blogista blogin. Volyymi ainakin on yksi peruselementti. Nyt on volyymia luvassa tuutin täydeltä! Saan purkaa luonnoskansiota sekä pitää ajatushautomoa loppukevättä ajatellen.
Tässä vielä pitäisi järjestää tekstit julkaisujärjestykseen, sitä en vain ole saanut vielä aikaiseksi.

lauantai 25. tammikuuta 2014

3 ilmoitusluontoista asiaa

Hei kaikille! Toivottavasti lauantai on alkanut mukavissa merkeissä!

Kirjoitan äkkiä kolme ilmoitusluontoista asiaa.

1. Sain Nordnetilta 5 ns. lahjakorttia. Uusi asiakas joka avaa Nordnetin maksuttoman jäsenyyden 31.1.2014 mennessä ja tekee ensimmäisen osakekauppansa tai väh. 100€ rahastosijoituksen 28.2.2014 mennessä, saa 5 Nokian osaketta salkkuunsa!
Tämä tieto tuli Nordnetin asiakaskirjeessä eikä liity mitenkään tähän blogiin. Itse en saa suosittelusta mitään, ainakaan missään ei ole niin lukenut. Viisi ensimmäistä halukasta saavat minulta tarjouskoodin ja rekisteröitymissivun osoitteen. Jos ajattelet että tässä noin kuukauden aikana voisit ensimmäiset kauppasi tehdä ota yhteyttä! Muista että rekisteröityminen pitää tehdä tammikuun aikana. Ethän pyydä tarjouskoodia jos et oikeasti sitä käytä.
Yhteyttä voi ottaa kommenttien kautta tai tuosta sivupalkin lomakkeen kautta (ennemmin sitä käyttäen).


2. VelatOn aktivoitui eilen Facebookin puolella. Voi jäädä kokeiluksi, en lupaa mitään. Ehkä kikkailen ulkoasua, ehkä en. Löytyy täältä. Jos ajattelit että seurailet mieluummin facen kautta milloin päivityksiä tulee niin sinne vain. Itse en juuri facea käytä, varsinkaan mihinkään tämän tyyppiseen toimintaan, voi siis olla että kokeiluni loppuu ennen kuin se alkaakaan! Annan itselleni helmikuun loppuun asti aikaa kokeilla ja päättää jääkö tuo pysyväksi lisäkkeeksi.

3. Huomenna julkaisen uutisen jonka olen halunnut julkaista jo pitkän aikaa! Eräs hyvän tovin muhinut suunnitelma alkaa nimittäin olla toteutusta vaille valmis..

torstai 23. tammikuuta 2014

TV:ssä tänään

Katseluvinkki tälle illalle:

Klo 20 Yle 1 näyttää Kuningaskuluttajassa ainakin kaksi mielenkiintoista aihetta.

- Pikavipit pantiin lailla kuriin. Mistä saa kulutusluottoa edullisesti?
- Buzzadorit ja hopottajat, eli kuinka kuluttaja valjastetaan markkinointiin

Pikavippijutussa kiinnostaa, miten ja mitä luottolaitoksia tuodaan esille. Tuo toinen, sosiaalinen markkinointi, kiinnostaa myös. Onkohan joku blogin lukijoista mukana hopottajissa tai buzzadorissa? Itse kuulun molempiin ja näistä juttua jossain vaiheessa tulossa.

Jos et ehdi ohjelmaa televisiosta katsoa, näet Kuningaskuluttajan Yle Areenasta .

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

8 vinkkiä lisää joilla pääset velasta eroon

Kirjoitin aikoinaan 8 vinkkiä joilla saat velat maksuun. Otetaanpa jatko-osa tähän. Tässä kuitenkin on itselle kertynyt omakohtaista kokemusta siitä että veloista on mahdollista hankkiutua eroon.

Alkuperäisten vinkkien ydin oli hyvin selkeä velanmaksun aloittamisen kannalta.

Listaa velkasi.
Listaa tulosi.
Seuraa kulutustasi.
Vähennä kulutustasi.
Jos mahdollista, hanki lisätuloja.
Tee suunnitelma velanhoidosta.
Murskaa velkaa jokaisella mahdollisella sentillä. Jätä vähän käyttörahaa myös ylimääräiseen.
Lopeta lisävelkaantuminen.

Näitä jokaista voi avata erikseen loputtomiin, ja sitä tässä blogissa on tehtykin. Joitain osa-alueita enemmän kun toisia.

Alku voi olla hidasta. Suuren kiven liikkeelle saattaminen vaatii ponnisteluja, mutta kun liike alkaa on vauhtia mahdollista kasvattaa. Seuraavat lisävinkit ovat luontainen jatkumo ensimmäisille. Nämäkään eivät ole iltapäivälehtien "käytä samaa teepussia sata kertaa" -tyyppisiä über-mahtavia pelastusrenkaita, vaan todeksi havaittuja, ajan kanssa muutoksen tuovia ajatusrakenteen muokkaamiseen tähtääviä asioita. Iltapäivälehtiroskaan nähden tämä on kaikkea muuta kuin mediaseksikästä. Jos et ole aiempia vinkkejä lukenut, lue ne ensin tästä. Muokkasin sieltä lauserakenteita ym. pikkujuttuja vähäsen luettavampaan muotoon.




1. Jatka oman tilanteesi seuraamista. Ole rehellinen.
Liian monesti itse tein suunnitelmat, järjestelin ja laskeskelin, unelmoin velkojen maksamisesta. Yhtä lailla liian monesti lopetin noiden laskelmien ja suunnitelmien seuraamisen. Jokaisella kerralla ajauduin takaisin luottojen limiittien paukkumiseen, yleensä velkaa oli lopulta vähän enemmän kuin aluksi. En voi olla ainoa joka näin on toiminut.
Jos näet vaivan ja laitat oman tilanteesi paperille tai laskentataulukkoon, on suoraan sanottuna typerää jättää asia siihen. Menetkö viikonloppuna elokuviin, ostat leffalipun ja popcornit, katsot mainostrailerit ja sitten lähdet pois? Aivan. Kun kerran aloitat, katso homma loppuun saakka.
Eräs ulkomaalainen personal finance -blogisti on pitänyt viisi vuotta blogia, eikä edistystä ole tapahtunut oikeastaan ollenkaan. Hän kuitenkin on rehellinen ja jatkaa yrittämistä.

2. Tee tavoitteita. Varsinaisia tavoitteita ja välitavoitteita. Juhli saavuttaessasi näitä!
Matka velasta velattomuuteen voi olla sekä rahallisesti että ajallisesti valtava. Ajomatka Helsingistä Utsjoelle tuntuu lyhyemmältä ja siedettävämmältä kun pysähdyt reitille jaloittelemaan, katselemaan nähtävyyksiä ja näin pois päin. Velanmaksussa pätee sama!
Kun saavutat tavoitteen, juhli sitä! Se on oma pieni matkansa, oma tarinansa kahden etapin välillä. Velanmaksu on kokonaisuus jossa voi olla juuri niin monta juhlan paikkaa kun haluat! Jokainen löytää oman tapansa iloita tavoitteidensa täyttymistä. Suklaalevyn ostaminen, ravintolareissu, kynttiläillallinen puolison kanssa, keilausilta koko perheen voimin, mitä vain. Tärkeintä on palkita itsensä hyvästä käytöksestä ja onnistuneesta työskentelystä.

 3. Sitouta itsesi.
Mieti jotakin sellaista asiaa joka on kuulunut elämääsi pitkän aikaa. Jokin harrastus, sinnikäs opiskelu, työkokemuksen ja osaamisen kartuttaminen jne. Mikä sinut on saanut pyrkimään tämän toiminnan jatkamiseen ja kehittämiseen? Mikä sinut on sitouttanut?
Kun olin opiskelemassa nykyiseen ammattiini, minut sitoutti tulevan työn mielekkyys. Itse opiskelusta en pitänyt, vaan odotin työelämää. Se oli motivaattorini. Olen monesti tehnyt jotakin vain koska olen luvannut ja/tai joka on tuntunut sillä hetkellä hyvältä. Velanmaksuun liittyen olen sitouttanut itseni tällä blogilla. Saan monella eri tavalla hyvää mieltä seuratessani edistystä.
Olet tilivelvollinen vain itsellesi! Millä siis voit sitoutua siihen että pystyt aloittamaan sekä jatkamaan velanmaksuprojektiasi? Eivät kaikki ala pitämään blogia. Eihän se minullekaan ensin ollut ratkaisu. Katso vaikka blogin kaksi ensimmäistä tekstiä; ne ovat elokuulta 2012. Seuraavat kirjoitukset alkavat huhtikuulta 2013. Vasta silloin ylipäänsä pystyin tähän koko elämäntapamuutokseen lähtemään.
Joku pitää päiväkirjaa. Joku avautuu läheisilleen. Joku tekee päätöksen itsensä kanssa eikä edes kerro muille. Pääasia on että löytää sen itselleen soveltuvan keinon ja kiinnittyy siihen.

4. Inspiroidu.
Oma matkasi kohti velattomuutta alkaa siitä hetkestä kun päätät muuttaa nykyisen tilanteesi. Tuo matka on omasi, ja sille mahtuu paljon kokemuksia jotka voit vain itse kokea. Kuitenkin, juuri omien ajatustesi ja kokemustesi vuoksi pystyt samaistumaan myös muiden tilanteisiin. Lue, etsi ja hanki tietoa ja uppoudu muiden ihmisten tarinoihin. Löydät niin onnistumisia kuin epäonnistumisia. Löydät vinkkejä, elämyksiä ja jopa tietynlaista ymmärtävää tukiverkkoa niin halutessasi. Olen saanut aivan valtavasti inspiraatiota muiden tarinoista ja on tuntunut erityisen hyvältä lukea sellaisia kommentteja ja sähköposteja joissa tämä blogi on toiminut motivoijana jollekin raha-asioidensa kohtaamisessa.
Velkaan ja velattomuuteen on yhtä monta lähestymistapaa kuin on ihmistäkin.
Insiroidu! Vaikutu!

5. Elä muuta kuin velkaisen elämää.
Jos luulet että tämä tarkoittaa samaa kuin elä leveästi, palaa vaikka tämän blogin alkuun.
Elämä ei ole pelkkää rahaa, eikä se ole siis pelkkää velkaakaan. Että jaksamme tätä velkaprojektia, elämässämme täytyy olla mielekkyyttä ja muutakin sisältöä. Hauska puoli tässä on se että kukaan ei voi sanoa tai määritellä mitä tuo mielekäs sisältö voi olla. Se on jotain joka odottaa meidän sisällä päästäkseen esiin! Se on sitä mitä aiemmin ajattelit toteuttavasi "sitten kun kaikki on hyvin".

6. Ota muutos vastaan.
Ihminen muuttuu ja kasvaa läpi elämän. Velkataakastaan luopuva ihminen ei muuta elämäänsä rahalla, vaan muuttamalla itseään ja suhtautumistaan. Ajatus- ja tunneprosessit taloudellisessa käyttäytymisessä tulevat muuttumaan aivan takuuvarmasti.
Mitä luulette että vuoden 2012 Veli olisi tehnyt jos hänelle olisi tippunut taivaasta 10 000€? Minäpä kerron. Hän olisi maksanut velkansa ja puolen vuoden kuluttua ollut uudelleen vastaavassa tilanteessa. Vuoden 2014 Veli on aika paljon erilainen. Olen muuttunut, kasvanut ihmisenä enemmän kuin aikuisiällä vastaavalla ajanjaksolla milloinkaan aiemmin.
Päästäksesi veloista pysyvästi eroon, ota vastaan muutos ja kasvu itsessäsi sitä mukaan kun se ilmenee.

7. Hyväksy mennyt.
Edellisessä kohdassa mainittiin kasvu. Kasvuun liittyy kasvukipu, joskus tuskin huomaamaton ja joskus valtaisa, kramppaava ja vastaan laittava kipu. Jos annat menneiden valintojen ja elämäntavan jäädä kummittelemaan, on eteneminen hankalaa. Minä olen joutunut hyväksymään kaikki ne typerät valinnat jotka ovat edesauttaneet velkojeni kertymistä ja monen vuoden hallintaa elämästäni. En voisi olla tässä muuten, näinkin pitkälle edenneenä.

8. Käytä kertynyttä osaamistasi hyödyksesi.
Matkan varrella sinusta tulee henkilökohtaisen talouden yliasiantuntija, Mammonan Markiisi. Tiedostat omat vahvuutesi ja sudenkuoppasi ja osaat navigoida TomTomia paremmin eurojen maailmassa. Prosessin aikana löydät itsellesi soveliaimmat tavat käyttää rahaa, kuten välttää käteisen käyttöä tai nettikauppojen selaamista. Pystyt tekemään suunnitelmia ja budjetoida niin että aiemmin yllättävät menot eivät lopulta olekaan niin yllättäviä eivätkä oikeasti yllättävät menot olekaan se korttitalon kuuluisa viimeinen kortti. Kaikki tämä tapahtuu oikeastaan kuin itsestään, prosessoivan ja aktiivisen mielen sivutuotteena. Sitä vain tulee päiviä kun huomaa että tietyissä asioissa toimii automaattiasetuksilla omaan tilanteeseen parhaiten soveltuvalla tavalla.
Ymmärtäen että Mammonan Markiisi on huumoria, en missään nimessä sano olevani täydellinen tai kaiken jo omaksunut yli-ihminen. Elämää on minulla edessä kymmeniä vuosia (oletettavasti) ja kaikki tuo aika tulee olemaan lisäoppia ja syvennystä ja taitojen karttumista. Mammonan markiisina saamme edes puolitosissamme tuumata tehneemme edes jotakin oikein kun arvonimikin tupsahtaa kaiken muun hässäkän keskellä.

Jos olet sitä mieltä että tällainen elämänhallintatyyppinen teksti on turhanpäiväistä jaarittelua, kehotan siirtymään niihin ensimmäisiin vinkkeihin ja sen jälkeen lukemaan vaikka ne aivan ensimmäiset tekstit. Ensimmäisten tekstien kirjoittaja ei nimittäin myöskään olisi kokenut tällaista lainkaan hyödyllisenä. Niiden kirjoittaja, vuoden 2012 Veli, oli vain kyllästynyt velkoihinsa mutta ei sitten kuitenkaan valmis tekemään niiden eteen tarpeeksi.

Jos haluat niitä iltapäivälehtien vinkkejä, voit mennä lukemaan Ilta-Sanomien keinot säästää 10 000€ vuodessa.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Säästötilanne - tammikuu


Tammikuun tilanne on selvillä. Muutosta ei kyllä juurikan tule, ainoastaan joitain senttejä korkoa on lisätty säästötilin saldoon joka on sama kuin viimeksi eli 655€.
Twitterin osake näyttää tänään olevan 46€. Kai senkin sieltä pois pian otan kun ei tuossa mitään järkeä ole sitä siellä pitää.
S-Pankista lähti rahastoon kympin verran, siellä nyt 32€.

Yhteensä säästössä 733€.

Vaikka suoraa säästötilille siirtoa en näillä näkymin pystykään tammikuussa tekemään, on käynnissä sekä kolikkopurkin täyttö että ePossu. Jälkimmäisen tilannetta en edes tiedä enää, sinne saan pikkuhiljaa kerrytettyä jonkun verran valuuttaa. Näiden kohtalo ei lopulta taida vararahasto olla, mutta säästämisen valossa tuonkin haluan huomioida. Täytyy sanoa että sillä hetkellä kun säästötili poistui verkkopankin näkymästä, ePossu sai aivan uuden ulottuvuuden. Ollaan niin sanotusti jännän äärellä, kun kesäkuun loppu koittaa. Mukava jatkossakin vaikkapa puolen vuoden välein se käydä tyhjäämässä ja siirtämässä kertyneet rahat kulloinkin ennalta ajateltuun kohteeseen.

Kolikkopurkin täyttö on hyvällä mallilla. Laitan siitä kuun lopulla päivitetyn tilanteen.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Tammikuu - velka numeroina

Chuck Norris on kova jätkä. Chuck Norrisilla ei varmaankaan ole velkaa sillä velka ei kestäisi elää pelossa. Chuck Norrisista ja typerästä huumorista nauttiville suosittelen Chuck Norris facts -sivua.

Koska osaan kierrepotkun vain kohtalaisesti, en pysty suoralta kädeltä lähettämään kaikkia velkojani Maata kiertävälle radalle, mutta olen yrittänyt pitää joulukuun vauhtia velanmaksussa yllä.

Aiemmin kirjoitin ylinopeus- ja parkkisakoista jotka sain. Damn! Vieläkin jurppii. Nämä kun oleellisesti vaikuttivat tämän kuukauden tilanteeseen.

Latasin kaiken minkä uskalsin Visalle. Kyllähän tuo kivalta näyttää, ei siinä mitään. Tavoitetahtikin menee rikki kun ei tuota velkaa enää pitkäksi aikaa jää.

Mutta, tässä luvut.



Visapiirakka alkaa kivasti täyttymään vihreällä! Vaikka ei tuo kyllä muutu oikeassa tahdissa, nythän siinä pitäisi olla neljäsosa enää punaista. Ehkä se muuttuu jotenkin summittaisesti..
Velkaa suli 803€ ja tulos on hyvä, oikein hyvä. Ensi kuussa saavutetaan taas uusi tuhatluku kun kulutusluottovelan saldo alkaa enää nelosella!

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Minkä taloudellisen teon voit tehdä juuri tänään?

Tänään on sunnuntai. Tästä päivästä tulee kulutusvapaa päivä sillä en tarvitse mitään. Tavanomaisen "en käytä rahaa" -päivän lisäksi tein pari taloudellisesti järkevää tekoa. Peruutin yhden lehtitilauksen netin kautta. Lehden olen tilannut ja maksanut viime vuonna, ja tässä parin kuukauden sisällä siitä olisi alkanut seuraava tilauskausi. Olen budjetoinut lehtitilauksille oman osuutensa vuosibudjettiin mutta en halua käyttää siitä vielä mitään.
VINKKI: Tieteen Kuvalehden / Tieteen Kuvalehden Historian tilaajille. Jos menet ja perut netin kautta tilauksesi, saat välittömästi peruutuksen tehdessäsi aneluviestin selainikkunaan ja voit halutessasi jatkaa tilausta tarjoushintaan tietyn jakson ajan. Parin minuutin työllä saat huomattavasti halvemman tilaushinnan.

Laitoin kalenteriin loppuvuodelle erään vuosijäsenyyden lopettamisen muistutuksen. Jäsenyys täytyy lopettaa ennen kuin vuosi vaihtuu, muuten joutuu maksamaan vielä seuraavan vuoden maksunkin. Näin kävi nyt, en muistanut joulukuulla ilmoitusta tehdä ja maksun jouduin suorittamaan.

Lisäksi katsoin että Finnairin plussapisteitä on vanhentumassa piakkoin, ja löysin niille hyvän käyttökohteen. Ostan hotellivoucherin tuntuvalla alehinnalla ennen kuin pisteet vanhentuvat. Yöpymismahdollisuutta on vuodeksi joten sitä ei tarvitse (tai pidäkään) käyttää vain käytön vuoksi. Huhtikuulla ainakin on yksi yöreissu tulossa, ehkä käytän sen silloin. Tai kesällä. Katsotaan. Normihintaan nähden säästöä tulee jopa yli 40€, sen verran halvalla lahjakortti lähtee.

Laitoin myös verkkopankin kautta viestiä josko voisin vaihtaa asuntolainani viitekoron edullisemmaksi ilman marginaalin muuttamista.

Perhosvaikutuksen kuvasi Fox

Pienillä teoilla voi aikaansaada suuria muutoksia. Mikä olisi sinun taloudellisesti järkevä teko, jonka voit tehdä juuri tänään? Perhosvaikutuksesta puhuttaessa tarkoitetaan sitä, että jokin pieni, mitättömältä vaikuttava teko voi aikaansaada tapahtumaketjun jolla on kauaskantoiset vaikutukset. Sen mitä itse olen tässä blogitaipaleen aikana oppinut on se, että juuri niitä pieniä asioita ei pidä aliarvioida. Niissä on voima joka oikein kohdennettuna aikaansaa muutoksen jolla ihminen pääsee oman taloutensa ohjaksiin (takaisin). Jos teet tänään sellaisen teon jolla säästät 2€, toisena päivänä toisen teon jolla säästät kuluissa 6€, parin viikon kuluttua teon jonka säästöarvo kuluissa on 4€, alkaa summa pikkuhiljaa olla kaikkea muuta kuin mitätön!

perjantai 17. tammikuuta 2014

Tili tuli ja meni - mutta hyvällä tavalla

Eilen tilille tuli ja sieltä lähti paljon rahaa. Melkeinpä voisi sanoa että se on tyhjä.

Tammikuu on monelle yksi niistä kauhun kuukausista jolloin isoja, epäsäännöllisiä laskuja tulee urakalla. Tulee vakuutuslaskuja, tasauslaskuja niin vedestä kuin sähköstä, lehtitilauksia ja mitä kaikkea.

Kuva Ken Teegardin
Omaan talouteen osui sopivasti vesilasku, puolentoista kuukauden (en tiedä miksi) sähkölasku (300€!), vakuutukset ja tulipa yksi ylinopeussakko SEKÄ parkkisakko kiusaamaan. Lisäksi joitain jäsenmaksuja osuu tammikuulle maksettavaksi.

Täytyy sanoa että kulutilin käytön aloittaminen helpotti tätä kuukautta ERITTÄIN PALJON! Aivan kaikki kun ei langennutkaan suoraan palkasta maksettavaksi.

Laskujen jälkeen siirsin ruokatilille seuraavan neljän viikon ruokabudjettiin varatun rahan. Ruokatili on monen muun tapaan S-Pankissa, sitä olen vasta hetken käyttänyt mutta on osoittautunut päteväksi tavaksi hallinnoida ruokaostosten kustannuksia. Auton kävin tankkaamassa täyteen, siihenkin saa äkkiä rahaa uppoamaan. Toisaalta pieniruokaisena saattaa riittää tankki kuukaudeksikin jos työajoa ei oteta huomioon.

Kun kaikki laskut oli maksettu, mietin hetken. Koska nuo sakot rokottivat muuten hyvää kuukautta, täytyi keksiä jokin uusi toimintasuunnitelma. Päätin jättää säästötilin siirrot nyt väliin, koska koen velanhoidon tärkeämpänä. Jätin tilille jonkun verran rahaa sellaisia juoksevia laskuja varten joiden tiedän tulevan ja erääntyvän ennen seuraavaa palkkapäivää. Lisäksi sekalaisia menoja varten jätin oman osuutensa. Laitoin Visalle rahaa superlyhennyksen ajatuksella. Jätin siis nyt käyttövaraa nippa nappa sen verran että pärjään jos en mitään typeryyksiä keksi tai lapsen luistimet ei hajoa tmv., tiedätte kyllä. Alunperin oli tarkoitus hoitaa Visa samalla lyhennyksellä, saada siirrettyä säästöön rahaa ja vielä olisi jäänyt hengittämistilaakin.

Kuitenkin, säästössä jo olevat rahat ja yleinen taloudenhallinnan ja oman taloudellisen tilanteeni jatkuva kohentuminen tekevät sen että vaikka tili tuli ja melkein meni samana päivänä, ei se ahdista oikeastaan lainkaan. S-pankkiin siirron tekeminen ja varsinkin Visalle maksaminen kestää muuten tosi kauan. Pankkien välisten siirtojen pitäisi näkyä seuraavana päivänä, S-Pankista tällaista kokemusta minulla ei kyllä ole. Kun siirsin sinne eilen rahaa, se näkyy maanantaina, mutta tiliotteessa tapahtumapäivänä tulee näkymään tämä tai eilinen päivä. Typerää. Velkatilanteen laitan heti kun Visalla näkyy päivitetty tilanne.

torstai 16. tammikuuta 2014

Puhelinetu 2014

Edelliseen postaukseen tuli pari kommenttia jotka saivat miettimään.

Veronmaksajain Keskusliiton sivuilla kerrottiin puhelinedusta seuraavaa:

Työnantajan palkansaajan kotiin kustantamasta puhelimesta muodostuvan puhelinedun raha-arvo on 20 euroa kuukaudessa. Edun arvo kattaa puheluista aiheutuneet kustannukset.
Työnantajan palkansaajalle kustantaman matkapuhelimen luontoisetuarvo on 20 euroa kuukaudessa. Edun arvo kattaa puheluista, tekstiviesteistä ja multimediaviesteistä aiheutuneet kustannukset.

Tuo nyt oikeastaan oli se mitä tiesin eli etuuden arvo on 20€ josta maksetaan verot.
Kahden puhelimen kantajaksi en todellakaan halua. Numeroni täytyy siirtää työnantajan omistukseen, mutta se laitetaan niin että se on vain yksi numero firman omistuksessa eikä se näy hauissa tai mitään. Puhelinetua tarjottiin siksi että jonkun verran joskus soitan tuon lisätyön puheluita omalla puhelimellani ja näin sen saisi kuitattua.
Kommentissa ehdotettu kahden simin puhelinkin olisi hyvä ajatus muuten, mutta en tarvitse uutta puhelinta vielä ainakaan pariin vuoteen.

Mitä jos en enää teekään joskus hommia tuohon lisätyöpaikkaan? Sitten menee numerokin vaihtoon. Se nyt ei varmaankaan suuri ongelma sekään ole. Ehkä tässä on myös vähän sellainen sitouttavakin vaikutus, pysyn hyvänä apumiehenä ja keikkatyöläisenä kun saan puhelinedunkin ja näin pois päin.
Täytyy vielä huomenna puhua asiasta ennen kuin hyväksyn lopullisesti edun.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Enpä olisi uskonut!

Kuva: Yutaka Tsutano

No johan pomppas!

Tavallisena duunarina työetuni eivät taivaisiin asti ylety. Joskus tulee kivasti työajoa joista saa km-korvausta, mutta nämäkin liittyvät monesti koulutuksiin eikä niitä kyllä mitenkään joka kuukausi tule.
Lisätöistä sen sijaan saan paljon parempia luontaisetuja. Työmatkoista lähinnä, ja aterioinneista ja sen sellaisista.

Nyt kuitenkin tuli sen verran miellyttävä uutinen että oksat pois! Yksi paikka missä teen ehkä eniten ja kaikista säännöllisimmin keikkaa mahdollisti meikäläiselle tämän vuoden alusta puhelinedun. Siis puhelinedun! Ainakin tämän vuoden ajan työnantaja maksaa puhelinlaskuni ja itse maksan tuosta edusta sen mukaisesti veron. Vaikka tässä ei puhutakaan satojen eurojen vuosisäästöstä niin onhan parin-kolmenkympin sijaan mukavampi maksaa tuosta selvästi pienempi määrä verona kuukaudessa.

Tämäkin on yksi taloudellisen palapelini palanen joka tekee osansa tilanteen eheäksi saattamisessa. JES!


maanantai 13. tammikuuta 2014

Päivien laskemista

Sitä taas löytää itsensä laskemasta päiviä. H-hetkeen jäljellä kolme yötä, sitten saa urakalla taas laittaa rahaa liikkeelle. Palkkapäivä koittaa!.

Kuva Linus Bohman
Keskiviikkona tulee lisätyöstä pikkupalkka mutta se saa olla ja odottaa torstaihin. Silloin tulee varsinainen palkka. Tässä ollaan viime päivät kituutettu tosi pienellä rahalla. Tänään kävin viimeiset ruokabudjetin rahat käyttämässä ja ostamassa tämän viikon ruoat. Loppukuukausi mennään samaan tapaan eli hyvin pienellä rahalla.

Päiviä on laskettu muutenkin kuin palkkaan liittyen. Kulutusvapaat päivät, kuluttamisen keskittäminen, suunnittelu ja ennakointi ovat vuoden yksi kantava teema. Kuukausitasolle suhteutettuna ostovapaita päiviä pitäisi tulla kymmenen. Kun kaksi seuraavaa päivää menen ostamatta mitään olen suunnilleen aikataulussa. Näin lyhyellä, kahden viikon ajanjaksolla on tietysti vielä hankala mitään sanoa, mutta yllättävän hankalalta tuntuu. Talviloma sotki vähän kuvioita mutta totta puhuen uskoin käyttäväni rahaa harvemmin kuin mitä olen nyt käyttänyt. Yksittäiset ja oikeastaan turhat ostokset ovat pilanneet monta muuten kulutusvapaata päivää ja laskuri näyttää tänään vasta kahta! Ryhtiliikettä heti niveliin!

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Säästämisprojekti 2: 1.1.2014 - 30.6.2014

Kuva Gustavo
Brittein saarilla (ja muuallakin lontoon murteisessa maailmassa) moni aloitti joulukuulla ns. Sealed Pot Challengen. Kysehän on haasteesta jossa henkilö ottaa purkin tai astian, sinetöi sen, kerää vuoden ajan kolikoita ja lopuksi laskee kertyneen saldon.
Hyvin yksinkertaista. Personal finance -blogeissa tämä on suosittua, ja eräs haasteeseen osallistujien kohtaamispaikoista on blogi Saving for Travel - Live after Mortgage, yleensä lyhennettynä SFT. Siellä ihmiset saavat toisiltaan lisävirtaa ja innostusta pottiensa keräämiseen.

Koska oma kolikkosäästäminen on jo menossa, en tällaiseen nyt osallistu. Kolikkopurkkia ajattelin ruokkia kunnes se on täynnä. Tai jos keksin jotain muuta jo aiemmin. Suurempia sääntöjä en itselleni ole asettanut.

Heräsipä kuitenkin ajatus. Olen käyttänyt Nordean ePossua aika pitkään, yleensä sen suuremmitta tuloksitta. Ongelma on sama miksi siirsin varsinaisen säästötilini Nordnetiin. Siirrän säästötilille kertyneet rahat käyttötilille takaisin tai sitten maksan sieltä jonkun laskun kun sinne on kertynyt tarpeeksi rahaa.

ePossuhan tarkoittaa sitä, että jokaisesta kortilla tehdystä ostoksesta lähtee siirto säästötilille. Säästettävä summa voi olla esim. pyöristys lähimpään euroon, yksi euro, kaksi, tai mitä vain. EPossuun voi laittaa ominaisuuden että säästösiirtoja ei lähde jos tilin saldo alittaa summan X.

Säästämisprojekti 2 ajalla 1.1.2014 - 30.6.2014:
Säästötilin saldo tällä hetkellä on laskettu vuoden alusta tehtyjen korttiostosten määrän perusteella.
Jokaisesta korttiostoksesta säästötilille siirtyy 3€. Säästötilin asetukset muutan ensi tilassa niin että se ei näy verkkopankissa enkä siten voi sieltä tehdä nostoja pois. Tilille kertyneet rahat käyn nostamassa kesäkuun lopussa ja käytän parhaaksi katsomallani tavalla, todennäköisesti lainan maksuun.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Auton katsastus

Kuva Pete

Auto meni katsastuksesta läpi! Jee!
Suurempaa remonttia en odotellutkaan mutta aina voi jokin yllätys tulla. Kun näin henkilön joka auton katsastusaseman pihasta haki pelkäsin että auto pomppaa varmasti, sama mies kun on aiemminkin melko kummallisia huomautuksia tehnyt. Yhtenä vuonna auto ei meinannut mennä läpi kun miehen mielestä auton renkaat olivat liian pienet. Paitsi että eivät olleet.

Olin ajatellut että katsastus maksaa 85€ mutta se olikin 61€. Pikavoittona 24€, loistavaa!
Auton katsastus- ja huoltobudjettiin tälle vuodelle jää vielä 189€. Ikinä koskaan aiemmin en ole kyllä tarkasti pitänyt kirjaa autoon liittyvistä huolto- ym. menoista. Yksi ainoa korjaamokeikka vetää tuon budjetin reilusti miinukselle mutta keskiarvona useamman vuoden ajalla uskoisin summan asettuvan melko lähelle sitä mitä tässä autoiluvuosinani olen maksanut.

Aina on syytä parantaa jostain ja tässä muiden juttujen ohella parannetaan edes omaa tietouttani autoni kuluista.

torstai 9. tammikuuta 2014

Näkemyksiä lisätyöstä 4

Lisätyö. Sana on pulpahtanut aika monta kertaa näissä teksteissäni. Lisätyössä on omat hyvät ja huonot puolensa näin niin kuin yleisesti ottaen. Blogin aktiiviset lukijat tietävät että teen oikeastaan vain sellaista lisähommaa mikä on itselle mieleistä.

Sean MacEntee
Aiemmin lisätyön tuomat ansiot olivat melko lailla välttämätön osa talouttani. Ilman niitä olisin mennyt pitkästi miinukselle. Nykyään tilanne on se että en tarvitse lisätyötä elääkseni ja maksaakseni laskuni, mutta aion ja haluan tehdä lisätyötä edelleen. En ehkä niin paljon kuin aiemmin. Tai tarkemmin sanottuna en haluaisi käyttää niin paljon aikaa ansaitakseni rahaa.

Sen mitä ylimääräistä rahaa tienaan pystyn nykyään kohdentamaan suoraan velanmaksuun ja säästämiseen. Se antaa koko kuviolle aivan uudenlaisen vivahteen.

Tällä kertaa kuitenkin haluan miettiä ainoastaan sitä hyvää puolta lisätyön tekemisessä. Ja se on tietenkin tulopuoli.
Kuinka paljon Veli tienasi lisäansioita vuonna 2013? Vähän itseäkin jännittää sillä en osaa arvioida koko vuoden tuloja tarkasti. Siispä nettipankki auki.



(Laskimen naputtelua)


No niin. Kesti muuten aika kauan penkoa vuoden tiliotteet. Onneksi tuo Danskebankin uusi systeemi näyttää vihreällä värillä tilille saapuneen rahan ja punaisella sieltä lähteneen, helpotti kummasti. Mukana on kaikista työ-nimikkeen alle soveltuvista lähteistä tulleet palkat ja palkkiot. Summa ei ole aivan tarkka sillä moni palkka sisälsi km-korvauksia ja koska en palkkakuitteja lähtenyt katsomaan, vähensin palkkioista suurin piirtein todelliset kustannukset. Lisäksi laskin vuoden 2013 aikana maksetut palkat, eli käytännössä joulukuun 2012 töistä marraskuun 2013 töihin.
En laskenut muita tulonlähteitä joita en varsinaisesti lisätyöksi jaottele mutta jotka rahaa ovat kuitenkin kotiin tuoneet. Näitä ovat erilaiset kyselyt, huuto.netin myynti ja sen sellaiset. Tätäkin puolta voisin joskus avata lisää.
Viimeisen laskutoimituksen jälkeen pyöristetty summa on 5630€.

Siinä on viime vuoden lisätöiden nettoarvo. Kannatti tehdä lisätöitä.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Vuosi sitten

Kuva William Ross
Tällä hetkellä kukkaro on suurin piirtein yhtä tyhjä kuin kuvassa. Huomenna lähden minireissulle kuten aiemmin kerroin. Sinne on varattu käyttörahaa mutta muuten tilit ovat melko kepeinä.

Ruokatilillä on 38€, epäsäännöllisten laskujen tilillä 40€ ja käyttötilillä noin 50€. Niin ja keittiöön piilotettu vitosen seteleinä joitain kymppejä.
Tilipäivään on reilu viikko (16.pvä). Pikkupalkka lisätyöstä on tulossa 15.pvä. Hyvin pärjää kun laskut on maksettu. Seuraava laskujen aalto maksetaan sitten tilipäivänä.

Maksoin tänään vahingossa opintolainan lyhennyksen kun klikkailin nettipankissa. Se oli siellä lähtemässä, ja jotenkin kävi niin että kopioin laskun ja hyväksyin sen. Se lähtee sitten kai uudestaan puolessa kuussa. Eipä kai se haittaa.

Mutta niin, otsikko sanoo että Vuosi sitten.

En nyt muista oikeasti että vuosi sitten näinä hetkinä olisi tapahtunut jotakin ihmeellistä mutta ainakin monena kuukautena tuolloin, noin vuosi sitten (ja kaksi vuotta sitten, kolme vuotta, neljä...) löysin itseni samanlaisesta tilanteesta kuin nytkin. Tilipäivään viikko tai kaksi, rahaa satanen tai jotain sinne päin. Ja armoton paniikki päällä. "Miten sitä pärjää? Voi kun olisi jo tilipäivä! Millä maksan ruoan ja bensat ja tupakat yllätyslaskut ja tavalliset laskut jajaja... ". Palkka valunut elämisen kustannuksiin ja kaikkeen ohikiitävään. Jäljellä ei sitten muuta kuin se paniikki ennen seuraavaa tiliä.

Sentin venyttämisen taito on melkoinen. Sitä kyllä pärjää pienellä, todella pienellä silloin kun on pakko. Tavallaan nyt ei olisi pakko mutta aion venyttää silti. Mahtava olo kun tietää että en ole mitään turhaa hankkinut, ainoastaan syytänyt rahaa velkojen maksuun, lähes kirjaimellisesti kaiken mitä vain irtoaa.

Vuosi sitten olisin kokenut olevani kuin kroisos tilipäivänä. Takuuvarmasti käynyt ruokakaupassa tyyliin "näin-ostan-nälkäisenä-paljon-turhaa", ehkä tuhlannut johonkin muuhun ei-tarpeelliseen pöyhkeänä tuoreesta tilistä. Nyt tulen laittamaan kunnon siivun taas velkoihin niin että seuraavat neljä viikkoa kaveerataan kukkaron matin kanssa.

Se ero mikä tässä on tapahtunut on se, että nyt vähäiset euroset ovat vapaaehtoinen juttu. Tilillä olisi paljon enemmän ellen olisi niitä laittanut eteenpäin (lue: Visalle). Aiemmin ei todella ollut valinnan paikka mitä käytän ja mihin, tili oli tyhjä piste fi.

Jos jotakin ihan oikeasti muistan vuoden takaisesta on se uusi verokortti. Olin positiivisesti yllättynyt kun uusi veroprosentti oli yllättävän alhainen. Tälle vuodelle uusi kortti saapui tänään. Se oli kaksi prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Ajattelin laittaa suurimmalle osalle vuodesta niin korkean prosentin kuin vain uskallan, otan sitten loppuvuodesta kevyesti pari kuukautta. Lisäksi kakkostyöstä ajattelin vetäistä 40-50% koko vuoden ajan.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Miniloma & budjetti

Kuva: Markow76
Ensi viikolla lähden juniorin kanssa käymään Helsingissä. Käymme Sea Lifessa, joka tulee olemaan varmaankin molemmille elämys.

Kun ei asu pääkaupunkiseudulla eikä edes lähellä, tällaisia reissuja ei tule tehtyä usein. Päiväreissukaan ei tule kysymykseen, ellei sitten halua kuunnella väsyneen pienen miehen itkua ja hammasten kiristystä kotimatkalla.

Aloitin reissun suunnittelun päättämällä ajankohdan. Ensi viikolla on sopivasti muutamia lomapäiviä joten töiden sovittelussa ei tule ongelmia.

Ostin pääsyliput etukäteen Sea Lifen verkkokaupasta. S-etukortin haltijana lipuista sai alennusta. Normaali hinta olisi yhdeltä aikuiselta ja yhdeltä lapselta 24€ mutta ne sain hintaan 20€.
Ajattelin että olisi mukava matkustaa junalla, vaikka autolla tulisi ehkä halvemmaksi. Juniorikin varmaan viihtyy matkan paremmin kun voin keskittyä häneen enkä matkantekoon. Liityin VR:n Veturi -asiakasohjelmaan sillä olin kuullut että ensimmäisen matkan saa tilattua puoleen hintaan. Ehkä tällainen tarjous on joskus ollut, nyt en kuitenkaan sellaista huomannut. Niitä huippuedullisia hintojakaan ei nyt tuolle välille osunut. Junalippuihin kului noin 105€.

Hotellin valitseminen olikin sitten monimutkaisempi prosessi. Menin ensimmäisenä Omenahotellin sivuille sillä ajatuksella, että sieltä löytyy ehdottomasti halvimmat hinnat. Kolmesta Helsingin hotellista halvin oli 89,90€. Tuo hinta ei sisällä aamupalaa. Liian kallis. Seuraavaksi Sokos Hotellit tarkasteluun. Halvin hinta S-kortilla muistaakseni 117€. Edelleen tuntui liian kalliilta. Lompakosta löytyy Scandicin kanta-asiakaskortti ja ajattelin sen vielä kurkata. Yllätys oli melkoinen kun tuolta sain huoneen hintaan 99€. Varasin siis huoneen sieltä. Tuostakin olisi saanut muutaman euron vielä hintaa pois jos olisin hoksannut aiemmin että ostohyvityksen kautta saa myös Scandicista alennusta. Tuohon hotellin hintaan kuuluu tietysti aamiainen, mutta sieltä saa myös muutaman euron voucherin käytettäväksi joko hotellin ravintolassa tai aulamyymälässä ruokaan/juomaan. Jos ei muuta niin joku tuoremehu lähtee juniorille matkaan mukaan.

Muihin kuluihin ajattelin varata 80€. Menomatkan eväät teen junaan mukaan, itse tankkaan hotelliaamiaisella päivän sapuskatarpeen. Juniori on aika pieniruokainen, jotakin varmaan siellä Sea Lifessa täytyy ostaa masun täytteeksi ja eiköhän sieltä joku pehmolelu osteta myös.

Minilomalle tulisi budjetiksi 300€. Aika kallista, kun ajattelee että kyseessä on vain yhden yön reissu. Toisaalta, en haluaisi asua pääkaupunkiseudulla vaikka tällainen hoituisi noin vain, pelkän sisäänpääsymaksun hinnalla. Näemme reissulla myös perhetutun mikä on kiva asia.

Sellainen asia tuli mieleen, että jos olisin ehtinyt hyödyntää ostohyvityksen tarjouksen, olisiko se vaikuttanut hotellin kanta-asiakaspisteiden kertymiseen? Ainakin Sokos hotelleilla on sellainen käytäntö että mikäli yöpymisen varaa hotellitarjoussivustojen kautta, ei siitä voi saada itselleen bonuksia. Scandicilta saa niiden oman ohjelman pisteiden lisäksi Finnairin pisteitä mikä on aina mukava lisä. Olisikohan nämä jääneet saamatta?

Tämä on meidän yhdistetty joulu- ja hiihtoloma. Minkälaista talvilomaa teillä vietetään vai vietetäänkö?

perjantai 3. tammikuuta 2014

1% kerrallaan - yhdistelylaina

Kuten kirjoitin esimerkkiä prosenttimenetelmästä, käytän myös todellisena kohteena yhdistelylainaa.

Olen asettanut tavoitteet lainojen hoitamiseksi tälle vuodelle. Yhdistelylainan tavoite on, että se on maksettu loppuun 31.12.2014 mennessä. Maksuohjelman mukainen viimeinen erä on helmikuussa 2015. Näyttää kuitenkin siltä että pääsen tavoitteideni edelle. Sitä ei vielä tässä vaiheessa tiedä miten monta kuukautta, yksi vai kolme. Sen aika näyttää.

Teen yhdistelylainaan prosenttitavoitteen. Maksan velkaa maksuohjelman mukaisesti kunnes se on ainoa kulutuslaina. Visan maksu loppuu pian, sitten voin aloittaa ylimääräiset lyhennykset tähän isompaan lainaan.

Prosenttitavoitteeni on seuraavanlainen:

Elokuuhun päästessä normaalit lyhennykset ovat laskeneet velkasaldon noin 2000€:n tuntumaan. Siis elokuun lyhennyksen jälkeen. Tästä eteenpäin (tai alaspäin) lasken edistymisen prosentteina. Yksi prosentti on siis rahassa 20€. Prosentteja lasketaan ja maksetaan kuitenkin jo nyt. Jos saan prosentit täyteen elokuuhun mennessä, on lainakin maksettu loppuun.


Etenemistä pääsen seuraamaan yksinkertaisen paperin avulla. Sata ruutua sisältävä ruudukko saa väriä pintaan kunhan lainan ylimääräiset lyhennykset alkavat. Yksi ruutu kerrallaan.
Prosenttien kerääminen tulee todennäköisesti antamaan suurta lisäpotkua ja motivaatiota tämänkin lainan tuhoamisessa. Olen odottanut tätä jo viime syksystä ja pian pääsen tositoimiin.
Menetelmä on siitä kätevä, että taulukko toimii lähtölaskentana velan tuhoon elokuun jälkeenkin. Vaikka en saisi tuota 2000€ kerättyä vaan esim. 680€ mikä on 34% kokonaissummasta, tarkoittaa se että velkaa on jäljellä enää 66% (100%-34%).

Hupinsa kullakin, itse saan omanlaista hyvää mieltä tällaisesta numeroiden pyörittelystä.

torstai 2. tammikuuta 2014

Tammikuun tavoitteet

Aivan ensimmäiseksi on pakko todeta että joulukuu oli kaikin puolin loistokuukausi. Tammikuulla en lähde uhittelemaan ja yritä nokittaa viime kuukauden tuloksia.
Sen sijaan menen maltillisesti.

Tavoite tämäkin. Kuva Hans Poldoja

1. Lisätöitä ja -tuloja 350€ arvosta.
Joitain työjuttuja on sovittuna, ei aivan tuon tavoitteen verran mutta siihen se voisi kivuta. Hyvästä diilistä en toki aio kieltäytyä!

2. Vähintään kymmenen kulutusvapaata päivää.
Pyritään hyvään keskiarvoon että vuositavoite täyttyy.

3. Aiemmin tehdyn lisätyön palkat ohjaan johonkin muuhun kuin arkikulutukseen.
Osaa itse asiassa laitoin jo tänään Visaan. Tähän on jo aika hyvin asennoitunut; lisätyön ansiot eivät ole hussaamiseen tarkoitettua rahaa vaan velanmaksuun tai säästöön korvamerkittyä rahaa.



Huomenna kerron suunnitelman siitä, miten 1%-haasteeni toteutan! Sitten pidän pari vapaapäivää internetin ihmemaailmasta.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Joulukuun haasteen purkua

Sweet money - makeaa rahaa by Eduardo
On aika tarkastella miten  joulukuun haaste sujui. Täyttyivätkö tavoitteet?
Joulukuu sisälsi tänä vuonna paljon arkipyhiä. Itsenäisyyspäivän yhteydessä oli pitkä viikonloppu, jouluviikko oli käytännössä kokonaan rauhoitettua aikaa, ja vielä uudenvuoden aatto osui keskelle viikkoa. Suurin merkitys näillä vapailla on kohdallani lisätöihin, joita ei tällaisina ajankohtina ollut mahdollista suorittaa. Myöskään kirpputori- tai huuto.net -myyntiä ei suurelta osin ollut kannattavaa tehdä koska ihmiset viettivät joulunalushysteriaa alkaen noin viikon ennen aattoa. Joulun ajan olin tosin omissa töissäni, eikä lisätöille olisi ollut mahdollisuutta sen puoleen kuin haluakaan.


1. 20 tavaraa myyntiin.
Tämä tavaran karsiminen myymällä ei kerta kaikkiaan meinaa ottaa tuulta alleen. Olen saanut laitettua yhden tavaran myyntiin. Tavaraa olen laittanut pois muuten, rikkinäistä kamaa löytyy yllättävän paljon, sellaista jolle on joskus ajatellut tulevan tarvetta, tai sellaista mitä on säilyttänyt "varaosana". Jatkan rikkinäisen ja/tai käyttökelvottoman kaman uudelleensijoittamista, joko lähetystorille tai roskikseen viemällä.
Tavaran myynnistä en taida ottaa itselleni taakkaa jatkossa, odotan rauhassa kirpparikärpäsen puremaa, tiedän että se sieltä jossain vaiheessa tulee.

2. Lisätyötä 500€ 800€ arvosta.
Lisätöitä tein lopulta joulukuun aikana 779 edestä nettona. Alkuperäinen tavoite ylittyi reippaasti, eikä korotetustakaan tavoitteesta jääty kuin hitunen. Tuo on aivan valtava summa rahaa! Yhteen työpaikkaan maksan vielä korotettua veroprosenttia, silti kertyi noin paljon. Työtä on kyllä joulukuussa tehtykin, erityisesti kuukauden ensimmäinen puolisko oli melkoista menoa, loppukuusta vietin jopa kolme peräkkäistä vapaapäivää. Olisin päässyt yli tuhannen euron tekemällä yhden pitkän yövuoron ja toisen lyhyemmän vuoron lisätyötunteina, mutta kieltäydyin kun soittivat.

3. Aiemmin tehdyn lisätyön palkan ohjaaminen muuhun kuin arkikulutukseen.
Joulukuussa sain lisätöistä palkanmaksuja 593,89€. Yhdessä paikassa palkka oli laskettu väärin ja siitä jäi vähän puuttumaan. Visaan tein ison loven, sekä osaa laitoin säästöön. Kuten joulukuun velkataulukoista näkyi, velan lyhentyminen onnistui poikkeuksellisen hyvin. Osa näistä palkoista maksettiin joulukuun viimeisenä, ja näitä ohjaan tammikuun lyhennyksiin sekä lähestyvään Helsingin reissuun.

4. 1 uusi idea 2 uutta ideaa joilla voin nopeuttaa velanmaksua vuonna 2014.
Tämä kohtahan tarkoittaa käytännössä sitä että saisin manifestoitua lisää rahaa. En usko että mitenkään dramaattisesti saan lisätulojani kasvatettua vuonna 2014, sillä aikani on rajallista enkä tosiaan aivan kaikkea vapaa-aikaani halua tai aio käyttää juoksemalla pää kolmantena jalkana rahan perässä. Lisäksi, jos en enää jaksa tai halua tehdä niitä asioita joita teen nykyään ja joista ansaitsen lisätuloja, tippuvat tulot luonnollisesti samassa suhteessa. Tämä vaikuttaa velanmaksua hidastavasti.
Asiaan on kaksi lähestymistapaa:
1. Variaatio. Varalle tai muiden pienten projektien lomaan toisia pieniä projekteja, joita voi halutessaan toteuttaa.
2. Lähteä etsimään sellaista keinoa joka toisi rahaa kotiinpäin joko hyvin vähäisellä panostuksella tai sellaisella keinolla, joka vaatii alkupanostusta mutta pyörii sitten enemmän tai vähemmän itsekseen.

Sekä ykkös- että kakkoskohtiin avautui joulukuun aikana uusia keinoja. Ykköskohtaan sain kaksi uutta kontaktia. Toisesta on sovittu jo hyvälle mallille pienen projektin toteuttamisesta ja toinen kontakti on sellainen jota voin hyödyntää ajoittain pitkin vuotta. Toinen näistä mennee rutiinilla mutta tuo projekti josta on sovittu, on aivan uudenlainen ja siitä olen kovin innoissani.
Kakkoskohta on sellainen johon keskityn aivan omassa rauhassa, ja kirjoitan siitä lisää joskus, osoittautuu se sitten toimivaksi tai ei. Tähän voi tosin mennä monta kuukautta aikaa.

Joulukuun tavoitteet siis onnistuivat ykköskohtaa lukuunottamatta oikein hyvin. Tammikuun tavoitelista tulee olemaan vaatimattomampi, julkaisen sen todennäköisesti huomenna.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...