Pages

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Pohdintaa kuluneesta vuodesta sekä velkatavoitteet vuodelle 2014

Nyt on tulossa melko pitkä teksti joten otahan kuppi kahvia ja istahda lukemaan!


Vuosi 2013 oli henkilökohtaisessa taloudessani merkittävä. Otin velka-asioihini ryhtiliikkeen ja aloin hoitaa niitä hyvin intensiivisesti ja päättäväisesti. Vuosi ei ole vielä ihan lopuillaan mutta loppusuoralla kuitenkin, ja velkaa on jäänyt matkalle tuhansia euroja. Samaan aikaan on lyhentynyt listauksissa näkymätön asuntolaina paria lyhennysvapaata kuukautta lukuunottamatta, sekä opintolaina pienellä lyhennyksellä, tasaisen varmasti.

Yhteensä velkataakkani on tippunut vuodessa noin 8000€ (sis. asunto- ja opintolainat). Koska heräämiseni velanhoitoon tapahtui vasta kun vuoden 2013 ensimmäinen neljännes oli jo kulunut, voisi tulos olla suurempikin. Alkuvuodesta 2013 lyhentyvät velat olivat asuntolaina sekä Diners-kortin velka. Kolmella viimeisellä neljänneksellä tehokkaasti kaikki velat.
Vuositasolle suhteutettuna koko vuoden tulos olisi voinut olla 10 000€ vähemmän velkaa. Ei siinä että olisin jotenkin pettynyt tähän saavutukseeni, päinvastoin! Olen erittäin ylpeä itsestäni ja siitä että kerrankin oikeasti olen päässyt sille kantavalle reitille.
Jos käytän tämän vuoden tulosta vertailukohteena, voin asettaa yleisen vuositavoitteen vuodelle 2014, joka on tietenkin korkeampi koska haluan tavoitella parempaa tulosta.
 
Miten sain maksettua velkaa, vaikka aiemmin olen epäonnistunut?

Tätä voisi varmasti pyöritellä edestakaisin vaikka kuinka kauan, eikä täydellistä selvyyttä asiaan silti saisi. Osatekijöitä kuitenkin pystyn erottelemaan.

1. Julkinen avautuminen.
Tämä nyt vain on niin, että kun esittelee oman tilanteensa sellaisena kuin se on, ja päätyy raportoimaan edistymisestään tai takapakistaan, se antaa motivaatiota selvitä yhä parempaan tulokseen.

2. Lisätyö
Tätä olen pohtinut muutamaan otteeseen postauksissakin ja tulen pohtimaan lisää aika piankin. Lisätyöllä on merkittävä rooli. Mitä voi tehdä ihminen jolla on jo lähes kaikki rahan nipistämiskeinot käytössä? Iltapäivälehdistön "Näin säästät rahaa" -artikkelit eivät auta sellaisia jotka osaavat ajatella itse ja ovat käyttäneet näitä "vinkkejä" jopa vuosikausia. Menoissa voi nipistää vain tiettyyn rajaan asti, mutta lisäansioita voi tehdä oman kekseliäisyyden turvin melko helkutin paljon. Tätä tulen avaamaan myöhemmin omassa postauksessaan.

3. Henkilökohtaisen Rock Bottomin kokeminen
Jotakin tapahtui maaliskuussa 2013. Vaikka olin vuosikausia yrittänyt karistaa velkoja säännöllisen epäsäännöllisesti, tuolloin kuitenkin havahduin. Jokin henkilökohtainen karikko suhteessa talouteen tapahtui. Vaikka tämä ei tarkoita että olisin ollut jotenkin tavallista enemmän persaukinen, olin kuitenkin henkisesti hukkumassa velkojen alle. En enää jaksanut tai halunnut kuukausi toisensa jälkeen kikkailla lyhennysten ja niiden uudelleen käytön kanssa. Tässä tilanteessa on kaksi vaihtoehtoa; alistua tai nöyrtyä. Päätin nöyrtyä tilanteelle, en alistua. Kohtasin itseni, listasin velkani ja lähdin maratonille jonka maalissa häämöttää velattomuus. Tankkauspisteitä on tainnut matkalla olla jo monta sillä vauhti ei lainkaan ole hiipumassa.

4. Hyvä olo ajatuksesta ja kokemuksesta olla velaton.
Kun saa hyvää oloa maksettuaan jonkin pienen velan tai laskun pois, jää siihen koukkuun. Velanmaksu alkaa tuntua hyvältä sen sijaan että kokisi antavansa omaa rahaa jollekin toiselle (tästäkin olen kirjoittanut aiemmin). Velka ei tunnu ahdistavalta, mutta sen pienentyminen tuntuu hyvältä.

Ainakin näillä ainesosilla olen omaa edistymistäni vauhdittanut. Tällä hetkellä mielessä pyörii reippaasti ajatuksia siitä, miten jatkossa saisin yhtä hienosti tai jopa nopeammin maksettua velkaa pois. Seuraavaksi ajatuksia lähitulevaisuuteen.


Tavoitteeni vuodelle 2014 ovat:

1. Vuonna 2014 velkani lyhentyvät vähintään 10 000€ (sis. asunto- ja opintolainat muiden velkojen lisäksi).

2. Visa maksettu loppuun 30.04.2014 mennessä.

3. Yhdistelylaina maksettu loppuun 31.12.2014 mennessä.

4. Opintolainaan vähintään yksi ylimääräinen lyhennys, "harjoittelua" vuotta 2015 ajatellen. Loppuvuodesta fokus opintolainan lyhennyksen tehostamiseen vuodelle 2015, eli suunnitelmien tekeminen tästä. Laitan lähipäivinä opintolainasta oman listauksen, että saatte kurkistaa mitä sitä on jäljellä ja minkälaisella maksuohjelmalla tuota tällä hetkellä maksan.

5. Pidemmän tähtäimen projekteja, jotka lisäävät kassavirtaa myös tulevina vuosina. Nämähän olivat myös kuukausitavoitteessa, ja ihan toteuttamiskelpoiselta näyttää.


Nämä menevät käsi kädessä säästöpuolen tavoitteideni kanssa. Voit lukea ne tästä. Haluan parantaa taloudellista tilannettani sekä velkamäärää pienentämällä että puskuria kasvattamalla.

Vuonna 2014 maksusuunnitelma tulee olemaan tiivis, aivan kuten kuluneena vuonnakin. Onnistuminen vaatii päättäväisyyttä. Ilman lisäansioita tämä ei onnistu, joten töitä teen kuten tähänkin asti, useampaan paikkaan. Lisätöiden nettoarvo velanmaksussa lienee jossain 3500€-4000€ paikkeilla. Tai sitten ei, se kun voi olla paljon vähemmän tai paljon enemmän.


Ensi vuonna aion olla ei sen vähempää kuin kulutusluotoista vapaa! Vielä vuosi sitten tällainen ajatus olisi tuntunut mahdottomalta, nyt se on ainoastaan tavoite jonka toteutuminen on minulle itsestäänselvyys. Saa nähdä mitä kaikkea vuosi tuo tullessaan! Ajattelen että kun pitää mielen avoimena ja lapsekkaan uteliaana, lähes kaikki on mahdollista.

Vaikka nykyinen velkalistaukseni alkaisikin näyttämään nollaa, on reservissä vielä numeroita pyöriteltäväksi. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, opintolaina otetaan seuraavaksi käsittelyyn. Olen valmistunut ammattiin vuonna 2007, ja tuolta ajalta on vielä aivan liikaa velkaa kannettavana. Aion myös sen kukistaa näin bittimaailmassa. Ja että ei menisi liikaa pennosten pyörittelyksi, voisi asuntolainan rökittäminen olla se viimeinen (ja pisin) seurattava urakka. Mutta ei vielä ensi vuonna.

Rahasta kirjoittaminen on osoittautunut oikeastaan aika mukavaksi puuhaksi, sillä se on saanut itseni ajattelemaan asioita. Olen ottanut selvää ja kirjoittanutkin valmiiksi erilaisia aiheeseen liittyviä tekstejä, vaikka ne eivät itselle edes ole ajankohtaisia mutta silti kiinnostavat. Ehkä näitä ensi vuoden aikana julkaisen, aika moni lukija kun kuitenkin velkojensa kanssa taistelee.


Jos luit tänne asti, haluan esittää suuret kiitokset Sinulle! Lukijoiden määrä on hämmästyttänyt minua suuresti, eikä teidän merkitystä omaan motivaatiooni voi vähätellä! Kiitokset kaikille jotka ovat ottaneet myös aktiivisempaa roolia, kommenttikeskusteluista olen saanut paljon uusia näkökulmia ja ajatuksia! Jatketaan näin myös ensi vuonna. (Vaikka ehdinkin vielä tämän vuoden aikana kirjoittaa yhtä sun toista..)

4 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon vuodesta 2013 ja hyvät pläänit vuodelle 2014!
    Jään odottelemaan sun vinkkejä lisätienesteistä, mulle kelpais kans ylimääräiset eurot. Tsemiä ensvuoteen!

    VastaaPoista
  2. Luin ekan lauseen ja hain heti kupin kahvia, kiitos varoituksesta ;) Hyvä Veli! Oikein hyvä katsaus menneeseen vuoteen. Suunnitelma ensi vuodelle vaikuttaa myös todella hyvältä ja realistiselta. Innolla odottelen myös sitä postausta tuosta opintolainasta, minulla kun myös sellainen on riesana. Luen aina välillä noita ihan alkuaikojen postauksia joita olet kirjoittanut ja on kyllä aikamoinen muutos tapahtunut. Kertakaikkisen hieno vuosi sulla takana ja ensi vuodesta tulee vielä parempi! Kiitos sinulle aktiivisesta postaustahdista, motivoi itseäkin kirjoittelemaan enemmän!

    VastaaPoista
  3. Tässähän aamukahvi meni mukavasti! Hyvin on mennyt ja varmasti menee jatkokin, Onneksi olkoon! Aivan kateeksi käy.... :-)
    Itsellekin julkinen avautuminen on ollut hyvä juttu, vaikka lipeämisiä ruodusta yhä sattuu... Ei kuitenkaan enää niin usein ja pahoja. jotenkin sitä vaan saa ajatuksen paremmin kulkemaan omien juttujen ja muiden kommenttien avulla. Ja teiltä "kanssakärsijöiltä" saa loistavia ideoita ja uutta pontta jatkaa!
    Oikein hyvää joulua ja vuotta 2014, olkaamme kaikki mahdollisimman vähävelkaisia sen kuluttua!

    VastaaPoista
  4. Eipä tuohon oikein lisättävää taida olla. Nöyrtymisen jälkeen itselläni seurasi ainakin käsittämätön voimaantumisen tunne. Sen ajatteleminen on itselleni tämän vuoden suurin joululahja. Vaikka velkaa on vielä paljon, en voi olla ajattelematta sitä matkaa joka on jo kuljettu. Veliseni, on aika kurkottaa oikea käsi vasemmalle olalle ja taputtaa muutaman kerran. Olet sen ansainnut! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...